Nomet (Eurometalli 4/2013)

1 000 000 kg lastua vuodessa

Yli kuudenkymmenen toimintavuotensa aikana Nomet Oy on kasvanut vaativien ja raskaiden hiiletyskarkaisulla viimeistelyjen kappaleiden valmistajaksi. Lisäksi monipuolinen tuotantokoneisto hallitsee myös pienten kappaleiden koneistukset. Vankalla perustalla seisovan tamperelaisyrityksen tuotanto hallitsee myös osakokoonpanot ja settikokonaisuudet.

1950 perustetun perheyrityksen aikajanalla tapahtui merkittävä kasvukäyrien kulmakertoimen muuttuminen 1990-luvulla, jonka jälkeen nousu jatkui voimakkaana aina vuoteen 2008 saakka. – 2000-luvun lopun lama näkyi myös meillä tuotantomäärien pudotuksina. Nyt markkinat näyttävät jälleen suotuisilta. Ilmapiiri on selkeästi parantunut tämän vuoden aikana, näkee toimitusjohtaja Antti Riipola. 

Raskaan sarjan automatisoitu tuotanto
Nometin tuotantokoneisto on vakuuttava. 30 CNC-konetta, moni akseliset monitoimisorvit ja koneistuskeskukset, lastuavat monimuotoisista ja haastavista kappaleista vuositasolla noin miljoona kilogrammaa lastua. Konekapasiteetti yltää pikkurillin kokoisten pienosien koneistuksesta aina 2,5 m3 kokoisten teräskappaleiden työstämiseen. Toinen tuotantokoneistoa kuvaava asia on pitkälle viety automatisointi. Muun muassa FMS-järjestelmässä on 4,5 tonnin hissi, 400 lava- ja 40 palettipaikkaa. Järjestelmään on integroitu neljä työstökeskusta. 

– Vahvinta osaamisaluettamme ovat hiiletyskarkaistut raskaan sarjan monimutkaista koneistusta vaativat kappaleet, joiden eräkoot ovat 10 - 100 kpl. Olemme tehneet myös tuhansien kappaleiden sarjoja. Automatisoitu tuotantomme on parhaimmillaan sarjoissa ja mieluummin toistuvissa sarjoissa. Viikkotoimitukset ovat hyvin tyypillisiä ja meillä on asiakkaita, jotka hakevat joka päivä meiltä tuotteita, valaisee Riipola.
nomet_news.JPG

Lue koko Eurometallin (4/2013) juttu tästä linkistä.